Jos sinulta poistetaan hammas, hammaslääkärisi voi poiston yhteydessä puhua samalla alveoliitista. Silloin kuoppaan syntyvä verihyytymä vaurioituu tai sitä ei muodostu kunnolla suojaavaksi kerrokseksi hampaan poiston jälkeen.
Alveoliitti on kivulias tila, mutta onneksi harvinainen. Tutkimusten mukaan vain 1,8 % kärsii alveoliitista hampaan poiston jälkeen. Yleensä sen voi välttää noudattamalla hammaslääkärin antamia jälkihoito-ohjeita.
Alveoliitissa poistokohdan lähellä saattaa näkyä paljas luu ja samalla alueella voi tuntua voimakasta aaltoilevaa kipua.
Alveoliitin aiheuttajia
Ruoasta tai juomasta saatu bakteerikontaminaatio toimenpiteen jälkeen
Hammaskuoppaan jääneet ruoantähteet voivat yhdessä suun bakteerien kanssa hajottaa verihyytymät ja häiritä paranemisprosessia. Siksi hammaslääkäri kehottaa olemaan syömättä ja juomatta jonkin aikaa hampaan poiston jälkeen.
Harjaamisen tai vierasesineiden aiheuttama vamma
Välittömästi toimenpiteen jälkeen verihyytymään kohdistuva fyysinen ärsyke voi irrottaa sen ja hidastaa paranemisprosessia.
Tupakan ja nikotiinin vaikutukset
Sen lisäksi että tupakan savu kuivattaa suuta, nikotiini heikentää suun verenkiertoa ja vaikuttaa näin verihyytymän muodostumiseen.
Ehkäisypillerit
Suun kautta nautittavien ehkäisypillereiden korkeat estrogeenipitoisuudet voivat vaikuttaa suun paranemis prosessiin ja aiheuttaa alveoliitin.
Alveoliitin oireet
Alveoliitista kertovia merkkejä ovat erilaiset kivuntunteet välittömästi toimenpiteen jälkeen sekä seuraavat toissijaiset oireet:
Hammaskuopasta puuttuu verihyytymä ja kuopassa näkyy paljas luu:
Jos verihyytymää ei muodostu toimenpiteen jälkeen.
Särky tai sykkivä kipu ikenessä tai leukaluussa:
Kiputuntemusten tulisi olla poissa ja hallittavissa särkylääkkeillä kolme päivää hampaan poiston jälkeen. Tätä pidempään jatkuva sykkivä kipu on alveoliitin oire.
Tyhjästä hammaskuopasta peräisin oleva epämiellyttävä haju ja paha maku:
Alveoliitin yleisiä oireita ovat pahanhajuinen hengitys ja epämiellyttävä maku suussa. Jos ne jatkuvat antibakteerisen suuveden käytön jälkeen, hakeudu viipymättä hammaslääkäriin.
Kipu, joka säteilee kasvojen muihin osiin:
Toimenpidealueella tuntuvan sykkivän kivun lisäksi alveoliitista kertova yleinen oire on korvassa, silmässä, ohimolla tai niskassa tuntuva kipu.
Alveoliitin hoito
Hammaskuopan puhdistaminen: Hammaslääkäri hoitaa alveoliittia ensin todennäköisesti puhdistamalla tulehtuneen alueen ruoantähteistä ja bakteereista. Tämä saattaa lievittää alveoliitista johtuvaa kipua.
Lääkesidos: Hammaslääkäri saattaa myös asettaa lääkesidoksen hammaskuopan täytteeksi sen puhdistamisen jälkeen.
Särkylääkkeet, kuten aspiriini tai ibuprofeeni: Jos kipu on lievää, alveoliitin kotihoito voidaan aloittaa miedoilla särkylääkkeillä tai alueen päälle asettavalla kylmähauteella.
Reseptisärkylääkkeet:Hammaslääkäri saattaa määrätä jatkuvaan ja voimakkaaseen alveoliittisärkyyn vahvempaa särkylääkettä.
Suuhygienia: Pidä alue puhtaana huuhtelemalla varovasti suolavedellä tai antibakteerisella suuvedellä.
Kuinka alveoliittia voi ehkäistä
Alveoliitin ehkäiseminen ennalta ei aina ole mahdollista, mutta noudattamalla yksinkertaisia ohjeita voit luoda parhaat edellytykset hammaskuoppaa suojaavan verihyytymän muodostumiselle ja kuopan paranemiselle hampaan poiston jälkeen.
Vältä pillejä:
Jos haluat ennaltaehkäistä alveoliittia, kannattaa välttää kaikkia vierasesineitä, jotka voivat häiritä verihyytymää. Pillillä imiessä imuvoima voi irrottaa hyytymän ja aiheuttaa alveoliitin.
Hyvä suuhygienia:
Hammaslääkärisi saattaa antaa sinulle suuhygieniaa koskevia neuvoja alveoliitin ennaltaehkäisemiseksi. Usein suositellaan antibakteerisella suuvedellä huuhtelemista ja hellävaraista sähköhammasharjalla harjaamista sekä antibakteerisen, esim. tinafluoridihammastahnan käyttöä verihyytymän muodostumisen jälkeen.
Vältä tupakointia:
Tupakkatuotteiden sisältämät kemialliset yhdisteet altistavat alveoliitille. Lisäksi pelkkä savukkeen imeminen voi estää verihyytymän muodostumisen. Hammaslääkärit kehottavat yleensä välttämään nikotiinituotteita noin kolmen päivän ajan hampaan poistamisen jälkeen.
Pehmeä ruoka:
Heti hampaan poiston jälkeen kannattaa pitäytyä hyvin pehmeissä ruoissa, kuten jogurtti ja perunamuusi. Suun parantuessa voit palata kiinteämpiin ruokiin yleensä jo toisena päivänä.
Usein kysyttyä alveoliitista
Paraneeko alveoliitti itsestään?
Hammaslääkärisi saattaa ehdottaa, että annat alveoliitin parantua kotona. Kun huolehdit alueen puhdistamisesta ja vältät hyytymän häiritsemistä, se paranee yleensä itsestään noin viikon sisällä.
Miten nopeasti selviää, onko kyseessä alveoliitti?
Hampaan poistosta jäävän kuopan tulisi alkaa parantua välittömästi hampaan poiston jälkeen, joten mahdollisen alveoliitin oireet ilmenevät muutaman päivän kuluttua toimenpiteestä.
Missä vaiheessa ei enää tarvitse olla huolissaan alveoliitista?
Jos verihyytymä muodostuu toimenpiteen jälkeisten päivien aikana, sinun ei tarvitse huolehtia alveoliitista. Jos hyytymää ei muodostu, paranemisprosessi kestää noin viikon verran.
Kuinka alveoliittia voi hoitaa kotona?
Jos arvelet, että sinulla saattaa olla alveoliitti, hakeudu välittömästi hammaslääkäriin. Noudata kotona hammaslääkärisi määräämää hoitoa ja hyvää suuhygieniaa, vältä pillillä juomista ja tupakoimista seuraavan parin päivän ajan.
Lähteet:
https://www.webmd.com/oral-health/guide/dry-socket-symptoms-and-treatment
https://www.healthline.com/health/dental-and-oral-health/dry-socket
https://www.medicalnewstoday.com/articles/326170
https://www.mayoclinic.org/diseases-conditions/dry-socket/symptoms-causes/syc-20354376
https://www.medicinenet.com/dry_socket_overview/article.htm
http://www.scielo.org.za/pdf/sadj/v71n4/06.pdf
https://my.clevelandclinic.org/health/diseases/17731-dry-socket